keskiviikko 13. joulukuuta 2006

Heijastuksia



ANTTILA OY

Anttila osakeyhtiöön kuuluu Anttila ja Kodin ykkönen. Liikkeet eroavat toisistaan jonkin verran mutta periaate on sama. Jokaisen liikkeen asiakaspalvelupäällikkö tai osaston päällikkö palkkaa eli rekrytoi työvoimaa yritykseen. Rekrytointi tapahtuu yleisimmin haastattelun kautta, jonka avulla tuleva työnantaja katsoo ja arvioi että on mahdollisuuksia pärjätä alalla. Anttila osakeyhtiölle kaikki työntekijät ovat tärkeitä. Osastoilla olevat työntekijät tekevät päivittäin asiakaspalvelutyötä. Toimistossa istuva tavaratalojohtaja ja muut päälliköt luottavat osastolla työskenteleviin työntekijöihin. Jos osastolla työskentelevälle työntekijälle tulee ongelma jossain tilanteessa, silloin on hyvä soittaa apuun osastovastaava tai kutsua paikalle semmoinen työntekijä joka on ollut talossa pidemmän aikaa ja tietää miten hommat hoidetaan.

Osastolla on tärkeää toimia oma-aloitteisesti. Johtoporras yleensä palkitsee sellaiset työntekijät jotka uskaltavat ottaa haasteet vastaan. Esim. hoitavat jonkun tilanteen itse tai opettelevat työpaikan tietokonejärjestelmän käytön itsenäisesti. Työnantajat palkitsevat usein työntekijän myös pelkän positiivisen palautteen ansiosta. Positiivinen palaute on aina plussaa työntekijälle ja kaupalle. Positiivisesta palautteesta tulee myös itselleen hyvä mieli ja asiakkaalle jota on palveltu. Hyvää palautetta on mukavaa saada, mutta pidemmän päälle se ei vaikuttaisi yrityksen muutokseen millään lailla. Negatiivinen palaute otetaan enemmän huomioon ja jälkeenpäin mietitään mitä olisi pitänyt tehdä toisin jotta palvelu olisi sujunut ongelmitta. Mielestäni olemassa ei ole huonoa palautetta eikä tule olemaan. En laske negatiivista palautetta huonoksi palautteeksi vaan enemminkin rakentavaksi palautteeksi. Huonon palautteen voi lähteä purkaamaan kohta kohdalta ja havaita mitä on tullut tehtyä väärin ja missä olisi parantamisen varaa. Huonoa palautetta ei KOSKAAN kannata ottaa itseensä. Sillä töissä ollessa esitämme työntekijän roolia emme itseään. Asiakkat saattavat joskus mennä liian pitkällekin huonon palautteen antamisessa, jolloin pahimmassa tapauksessa työntekijälle voi sadella solvauksia. Tämmöisissä tapauksissa työntekijällä on täysi oikeus sanoa asiakkaalle että hänen ei tarvitse kuunnella tommoista, sillä siihen ei ole mitään aihetta. Tämmöisiä tapauksia tapahtuu kuitenkin hyvin harvoin.

Hyvin monissa yrityksissä kuten Anttilassakin jokaisella työntekijällä on oma lokerikko johon tulee työvuorolistat, informaatiota tulevista kamppanjoista ja muutoksista. Tätä kutsutaan sisäiseksi tiedottamiseksi. Hyvin usein pidetään osastopalavereja jossa käydään oman osaston asioita läpi niin että muut osastolaiset eivät ole tietoisia tästä. Tavaratalo-infot järjestetään taas kaikille työntekijöille. Jos jostain syystä ei ollut paikalla tavaratalo-infossa, ohimenneen tiedon voi lukea info seinältä, josta löytyy myös mm. oman alan työehtosopimus.

Työpaikoilla on todella tärkeää kouluttaa omat työntekijät. Koulutuksia on järjestettävä melkeinpä vuosittain. Anttilassa yksi yleisimmistä koulutuksista on asiakaspalvekoulutus, joka järjestetään joka vuosi. Kesko konserniin kuuluva Anttila järjestää myös mestarimyyjäkoulutuksia, joita suositellaan jokaiselle työntekijälle. Hyvin koulutuksessa pärjänneet yleensä palkitaan mahtavin palkinnoin.

Työpaikka pyrkii myös kannustamaan työntekijöitään työhön. Erilaiset myyntikilpailut nostavat työiloa ja antavat siihen puhtia. Hyvän myynnin ansiosta voi jopa korottaa palkkaansa provisiolla tai saada esim. ilmaisen risteilymatkan. Työnantaja voi myös palkita työntekijää sanoin hyvästä työstä. Kannustus ja hyvä palaute tsempaavat aina jatkamaan!!!

Ei kommentteja: