lauantai 17. huhtikuuta 2010

Huoh, pakkailua

Muutto on ihan lähellä, enää 7 päivää aikaa saada kaikki kasaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Eilen piti aloittaa pakkailu työpäivän jälkeen, väsymys ja rento perjantai-ilta kuitenkin voittivat :) Tänään pakkailu ei tule kysymykseenkään, sillä päivä on jo valmiiksi täyteen buukattu. Pitänee siis jälleen siirtää ''hyvin laadittu'' suunnitelma huomiselle päivälle. Huomenna on ihan PAKKO, siis aivan PAKKO, ainakin aloittaa .. muuten meidän muutosta ei tule yhtään mitään ;) Tosiasia on kuitenkin se että ilmassa on pientä muuttostressiä ja rehellisesti sanottuna voisin lomailla oikeasti lomallani vaikka Rodoksella niin kuin alla olevassa kuvassa viime syksynä.


Kaipa tää isomahasuus on tehnyt musta näin stressiherkän :) Tai sitten johtunee mun kovasta pesänrakennusvietistä. Kaikki pitäisi saada tip top kuntoon ennen lapsen syntymää, mitään ei saa jäädä puolitiehen, muuten stressimittari räjähtää ;) Onneksi rakas mieheni on kova paiskimaan töitä ja on luvannut ehostaa uuden asunnon ajoissa. God bless perfect fiance!

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Sateinen kävely, päivän asu ja asusteet

Tuli jälleen yöllä nukuttua koiranunta. Tähän saattoi tietenkin vaikuttaa supistukset, jotka päättivät alkaa suht koht kipeinä juuri ennen nukkumaan menoa. Supistukset sitten jatkuivat läpi yön, kunnes aamulla oli aika lähteä töihin ja kipu hävisi kuin seinään, onneksi. Olin kuitenkin nukkumattomasta yöstä todella väsynyt ... ja epäilin jo suuresti tulisiko työnteosta mitään. Töissä oli jälleen hyvin hiljainen päivä, joten kauheasti ei tarvinnut rehkiä. Tosin mitä enemmän töitä - sitä paremmin pysyy hereillä :)

Tsemppasin niin pitkälle kuin jaksoin kunnes tuntia ennen työpäivän päättymistä päätin että nyt on levon aika. Läksin kotiin. Kotiin lähtiessä mietin kävelenkö metroasemalta vai menenkö kiertoreittiä bussilla. Kipujen takia en jaksanut millään tehdä n. 2 kilometrin kävelylenkkiä, joten valitsin bussimatkan. Bussimatkani kuitenkin koostuu kahdesta eri bussista. Ensimmäisellä pääsen puoleen väliin ja toisella suoraan kotipihan eteen. Ongelmaksi koituu yleensä se, että bussi nro 2 on joko juuri mennyt tai tulee myöhässä. Bussien bongailu on tietynlainen taitolaji =) .. Tuurillani bussi nro 2 oli juuri mennyt. Ei auttanut jäädä seisomaan, lähdin kävelemään.

Kävelyn aikana alkoi tihkuttaa ja pikku hiljaa tihkutus muuttui kovaksi sateeksi. Se ei onneksi minua haitannut, olinha varautunut säähän kuin säähän hyvillä kengillä. Sateessa kävely toi mieleen kesän ja sen raikkauden jonka kesäsade synnyttää. Kotiin tultaessa napsin pari kuvaa päivän asusta ja asusteista.

Rannekoru - Nelly
Rannekello - Guess
Olen kullan paras ystävä ja sen huomaa minun koruistani :)

Jälleen minulle rakas trenssi - Bershka
Raita mekko - Vero Moda
Legginsit - H&M
Saappaat - Zara
Kaulahuivi - Mulberry

torstai 15. huhtikuuta 2010

Casual thursday

Heräsin aamulla todella väsyneenä. En jostain syystä päässyt syvään uneen koko yön aikana ...mitä lie loppuraskauden ''varjopuolia''. Nousin kuitenkin reippasti ylös HUOM! ennen herätyskellon soittoa ja tein kaikki normaalit aamurutiinit. Samalla mietin mitä laittaisin päälle ..yleensä tämä hoituu jo edellisenä iltana, etten vaan joudu paniikin valtaan ja ota koko kaappia aamulla ulos :) Väsyneen olon takia päätin pukeutua casual-tyylisesti. En jaksanut panostaa sen enempää vaatteisiin, kunhan niissä on mukavaa ja rentoa.







Trenssi - Bershka
Kaulahuivi - Mulberry
Tunika - Vero Moda
Legginsit - H&M
Kangastennarit - H&M
Laukku - Käsintehty tuliainen Rodokselta


Casual - tyyli on juuri sopiva silloin kun on super väsynyt ja tuntee olonsa lumipalloksi :) Raskaus lisence to wear casual.

Vuosipäivä ja aterian valmistus

Eilen vietettiin meidän 7 vuotispäivää :) Ihanana avovaimona tulin töistä kotiin ja kokkasin super maukkaan ja terveellisen aterian. Ennen tätä olin kävellyt n. 2 kilometrin lenkin ja meinasin hyytyä loppumetreillä ... joskus tunnen itseni käveleväksi lumiukoksi.. onneksi tämä vaihe on kohta ohi :) Noh, reippaasti jaksoin kävellä kotiin asti, olenhan ottanut tavoitteeksi liikkua niin paljon kun pystyn synnytykseen saakka ja siitä aion pitää kiinni. Mutta palataanpa sitten vuosipäivän ateriaan. Yllä kuvassa näkyy kattaus + ruoat,njam njam.



Olen jo pitkään himonnut kalaa. Hassua sinänsä, koska en ole muuta syönytkään kuin kalaa viime aikoina... tosin kalan eri lajeja on tullut syötyä ja kirjolohi on jäänyt hetkeksi listalta pois. Vuosipäivän kunniaksi ostinkin kirjolohta ;) Mietin ensin pääni puhki paistanko lohipalat parilapannulla vai paistanko uunissa. Olen kuitenkin niin usein tehnyt kalaa pannulla joten uuni voitti. Kalan lisukkeeksi ostin hyvin maukkaan näköisiä perunoita, pakastetiskiltä (...oli pakko ostaa sillä mulle tämä oli selvä uutuus) ja terveellisen aterian maksimoimiseksi valmistin salaatin helpon ja nopean reseptin mukaan.



Näitä tarvitsen uunilohen valmistukseen:
500/600g kirjolohta/lohta
3 valkosipulinkynttä
3 isoa viipaletta sitruunaa
1 pieni tomaatti
Yrttimaustetta
Merisuolaa
Pippurirouhetta
Paprikamaustetta
1dl ruokakermaa (käytin 15%)


200 asteessa/60 min


1.Voitele aluksi vuoka vaikka Oivariinillä jos et halua että kalan nahka jää siihen kiinni.
2.Aseta kala vuoalle ja tee siihen pitkittäissuuntaan 2 cm välein pitkiä viiltoja.
3.Mausta kala kauttaaltaan makusi mukaan merisuolalla, pippurilla, yrtti - ja paprikamausteella. Hiero mausteet kalaan ja viiltoihin.
4.Viipaloi valkosipulikynnet ja tomaatti ja täytä viillot.
5.Purista sitruuna viipaleista mehut kalan päälle ja laita kala esilämmitettyyn uuniin.
6.Lisää ruokakerma vuokaan n. 10 min ennen kuin otat kalan uunista.

Ja Voila, valkosipulinen uunilohesi on valmis! Nauti!


Salaatin resepti on myös yksi helpoimmista. Opin tämän salaatin reseptin äidiltäni, äitini oppi hänen äidiltään jne ... resepti siis kulkee suvussa. On kuitenkin sen verran yleinen, että sitä käyttää varmasti moni muukin. Eli salaattiin tarvitset näitä:


Jäävuorisalaattia/Ruukkusalaattia
2 tomaattia
Puolikas kurkku
1/4 osaa sipulia
Suolaa
Sokeria
Väkiviinaetikkaa
Aurinkokuivatun tomaatin öljyä/Rypsiöljyä


1.Viipaloi mielesi mukaan vihannekset kulhoon
2.Mausta makusi mukaan suolalla ja sokerilla
3.Lisää 1,5 ruokalusikallista väkiviinaetikkaa ja 2,5 ruokalusikallista öljyä
4.Sekoita ainekset keskenään lusikalla tai käsin (muista ennen tätä huolellinen käsienpesu)


Salad is ready! :)


Ja tässä ovat minun ''uutuus'' perunat pakastealtaasta. Ostin tosiaan kaikki ruokatarvikkeet Citymarketista, yleensä käyn vain ja ainoastaan Prismassa, olenhan Prisman vakioasiakas :) Cittarista kuitenkin löytyivät täysin vahingossa nämä perunat. Oli aivan pakko ostaa sillä näyttivät todella herkullisilta ja maksoivat alle 1 €. Tuote taitaa olla Pirkan. Perunat sulatin uunissa ja maustoin lopuksi aromisuolalla ja grillimausteella. Maistuivat niin hyvälle että taitavat tarttua mukaan tulevaisuudessakin. Ja tiedoksi vielä että perunat ovat oiva herkku kotileffailtaan ihan vain dipattavaksi esim. quacamoleen tai tsatsikiin.

Bon Appetit!

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Loman odottelua ja päivän asu

Heräsin tänään aamulla siinä 9 paikkeilla. Väsytti kyllä kovasti mutta en jaksanut nukkua enään, sillä varsinaiseen herätykseen ei ollut enää kauaa. Joten nousin ylös, järjestelin vähän kotia, laitoin aamupalaa (teetä, 4:n viljan puuroa ja hapankorppua, nam ;)), kohensin ulkonäköä ja läksin töihin. Ennen töihin lähtöä päätin ottaa pikaisen kuvan päivän asusta, salamalla :)



Trenssi - Bershka
Neuleliivi - H&M (suosikkivaate)
Valkoinen toppi - H&M
Farkku legginsit - H&M
Ballerinat - Dinsko



Huomenna vietetään meidän vuosipäivää. Täyteen tulee ihanat 7 vuotta, joista 2 on vietetty kihloissa :) En malta odottaa huomista illallista, herkkuja on varmasti luvassa, njam njam. En myöskään malta odottaa ensi viikolla alkavaa lomaa. Vietän parin viikon kesälomani ennen äitiysloman alkua. Loman aikana pakataan kaikki tavarat, muutetaan uuteen kotiin, puretaan kaikki tavarat, maalataan seinät, sisustetaan koti ja rakennetaan pienelle pupuselle oma pesä sekä vietetään miehen syntymäpäiviä. Paljon on siis tiedossa, joten näitä hetkiä odotellessa ;)

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Asos ja Mid-Season Sale

Tänään huomasin Asoksen Mid-Season Salen :) Vaaterakkaana en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä ja tilasin sekä itselleni että tulevalle naperolle pientä kivaa. Olen jo muutamia kertoja katsellut näitä samoja tuotteita, mutta aina jättänyt ostamatta ...en tiedä miksi ... viime aikoina olen ollut laiska tilaamaan yhtään mitään. Tällä kertaa tuotteet menivät kuitenkin nätisti ostoskorissa kassalle saakka. Ja seuraavanlaiset tuotteet lähtivät sitten mukaan:

Naperolle tohvelisaappaat Vastustamattoman ihanat Ugg:sin saappaat vauvalleIhana keväinen/syksyinen takki (ja tämäkin vauvalle) :)



Tätä neuletakkia olen tosiaan katsellut monia kertoja ja aina jättänyt sen tilaamatta. Tänään kuitenkin se tarttui mukaan ;) Rakastan tämän neuletakin muotoa ja värejä.






Ja tämä neule on ihanan basic, sopii vaikka saappaiden tai kangastennareiden kanssa.



Päivän asu ja sunnuntai kävely Viikin pelloilla

Lämpimän sunnuntaipäivän kunniaksi lähdettiin kiertelemään Viikin pelloille. Tietenkin heti ovesta astuttua aurinko päätti mennä pilveen ja lämmin sunnuntai muuttui viileäksi. Noh, se ei meitä haitannut, kävely tehtiin silti.

Terassimme vieressä on pieni metsänpolku jonka keskeltä virtaa puro. Virtaavasta purosta oli otettava kuva, koska se on selvä kevään merkki :) Puron edustalle ollaan myös rakentamassa jonkin muotoista näköalapaikkaa, josta voi ihailla puron melskettä helteisellä kesäpäivänä.


Käveltyämme jonkin aikaa, bongasimme puron reunalla kevään ensimmäiset kukat :) Tämäkin hetki piti ikuistaa, sillä se sai todella hyvälle päälle ... ja konkretisoitui sekin että kesä on tulossa hitaasti mutta varmasti. Kesää siis odotellessa :))

Alla kuvassa on päivän asu
Tunika - Vero Moda
Harmaa neule liivi - H&M
Legginsit - Gina Tricot
Kangastennarit - H&M
Valaanpyytäjä liivi - Vero Moda
Kaulahuivi - saatu lahjaksi

Kampaaja reissun jäljiltä




Kävin tosiaan eilen kampaajalla. Hiuksia lyhennettiin ainakin 20 senttiä ..halusinhan lyhyemmän tukan ja sellaisen sainkin :) Pituuteen olen supertyytyväinen. Tukkaa tummennettiin alta kuparinsävyllä ja päälle laitettiin vaaleita raitoja .. yllä kuvassa näkyy lopputulos.

Täysin lyhyttä tukka en halunnut, sillä muuten olisin joutunut pitämään sitä koko ajan auki. Kriteereinä oli että tukka menee ponnarille ja palmikkoletitys onnistuu. Näin myöskään vauvan puklut eivät sotke lyhyttä tukkaa ..ainakin toivon niin ;)

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Uusi tukka


Vihdoinkin! Huomenna olen menossa päivittämään mammalookkiani :) Uusi tukka on enemmän kuin tervetullut. Olen viimeiset kaksi vuotta elänyt pitkän tumman tukan kanssa ... nyt tyyli muuttuu lyhyemmäksi ja vaalenee hiukan aurinkoraitojen avustuksella.


Eihän lapsi ole mikään este pitkille hiuksille, mutta ennustan että lyhyiden kanssa kaikki hiussotkut jää kokematta. EI tarvitse pestä vauva puklua/ruokaa/mitä vaan hiuksista kun ne ovat lyhyet. Eihän toki kaikilla käy näin, mutta itse haluan ennaltaehkäistä tilanteen edes joutumatta siihen :))


No niin ja sitten se uusi hiusmalli. Olen aina ihaillut Louise Redknappin lyhyitä hiuksia, kauniisti laskeutuvia ja hieman pörröisiä. Kuvasta näkyy millaisen mallin leikkaan itselleni. Harmikseni luottokampaajani seikkailee pitkin Indonesiaa vielä seuraavan kuukauden, mutta ei hätää ... turvaudun hänen kolleegansa :)

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Hoitolaukku




Tänään kävin ostamassa hoitolaukun ..tai no laukku ei ole perinteinen hoitolaukku, mutta yllättävän paljon muistuttaa sitä. Löysin tämän laukun Stockmannilta Globalin mallistosta täysin vahingossa ja ihastuin siihen ensisilmäyksellä... kaikki täsmäsi: väri, muoto ja kokonaisuus. Hintakaan ei ollut kummoinen, nimittäin laukku maksoi vain 44,90 e. Miestäni perinteiset hoitolaukut ovat




a) ylihinnoiteltuja




b) tylsän näköisiä/värisiä




..joten tähän laukkuun saan olla enemmän kuin tyytyväinen ja niinhän minä olenkin :)

tiistai 6. huhtikuuta 2010


Yllä kuvassa vähän esimakua uuden asunnon sisustusideasta.

Bäk to Blogin maailmaan



Pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt jatkaa bloggailua tai aloittaa blogin kirjoittamisen ihan puhtaalta pöydältä. Aikasemmat kirjotukseni ovat vuodelta 2006 ja ne kaikki liittyivät markkinointikurssiin. Uutta blogia en jaksa/halua perustaa, joten jätän ''kallisarvoiset'' opiskeluajan mietteet kummittelemaan tämän blogin taustalle :)

Nyt kuitenkin päästään itse asiaan. Raskaus on edennyt niinkin pitkälle että ollaan ohitettu maaginen raskausviikko 30. En tiedä mistä tuo maagisuus johtuu, ehkä siitä että pikkuinen pullahtaa maailmaan jo ihan piakkoin :)) Edessä on kuitenkin vielä kaiken näköistä, nimittäin muutto omaan asuntoon, asunnon ''ehostus'' ja ehostuksella tarkoitan seinien maalaamista sekä sisustustavaroiden shoppaamista. Ja mähän olen tehnyt jo kollaasin meidän uudesta sisustuksesta joten muuttoa odotellessa ideat saavat muhia pienessä päänkopassani. Sisustus saa kuitenkin olla selkeälinjaista ja maanläheistä. Paljon valkoista, ruskeeta ja harmaata sekä rottinkia..rottinkia ja rottinkia :) Olen ihan täysin hurahtanut maalaismeininkiin, mistä lie moinen johtuu ...raskaudesta varmaankin.
Viime viikolla tilasin Englannista pikkuiselle petivaatteet ja nyt kuumeisesti niitä odotan. Pinnasänkyä on saanut etsiä niin Suomen sisältä kuin ulkoakin. Onneksi ihana kaverini kertoi Lastenturvan olemassaolosta, josta sitten löytyi se oikea pinnasänky. Lastenturvasta tarttui mukaan paljon muutakin shopaholicolle kuten superpehmeä Mamas&Papas uniriepu, kolme erilaista tuttipulloa, ensimmäiset tutit ja turvakaukalo. Rahaahan noihin meni, mutta sitäkin parempaan tarkoitukseen. Ei siis kaduttanut yhtään :D


Eiköhän tässä ollut ensimmäinen postaukseni 4 vuoteen. Jatketaan taas huomenna raskaana olevan elämäntäytteisillä ajatuksilla. Adios!






keskiviikko 13. joulukuuta 2006

Kätevästi käsillä




Saatavuuden perustehtävä on luoda edellytykset asiakkaille tarpeiden tyydyttämiselle. Yrityksen tuotteen on vastattava markkinoiden vaatimuksia, sen on osattava hinnoitella oikein ja lisäksi sen on oltava saatavilla asiakkaan haluamassa paikassa silloin, kun sitä tarvitaan. Toisin sanoin, tuotteiden on oltava käden ulottuvilla. Joissakin kaupoissa tämä ei välttämättä onnistu pienen varastotilan takia. Huonekaluliikkeiden suuremmat tuotteet ovat yleensä keskusvarastoisssa, jotka voi sijaita kehän ulkopuolella tai jopa Keski-Suomessa. Tuotteen voi saada kotiinkuljetuksena tai sen käydä hakemassa itse. Ruokakaupoissa samoja tuotteita on satoja, siksi niiden saatavuus on helpompaa. Tuotteet toimitetaan kauppoihin yleensä fyysisellä jakelulla. Tähän sisältyy myös ostotoiminta ja yrityksen sisäiset kuljetukset. Tuotteet kuljetetaan rekoilla tai laivoilla.

Yrityksen toimintaan vaikuttaa suuresti myös tuotteiden ulkoinen ja sisäinen saatavuus. Ulkoisella saatavuudella tarkoitetaan kaupan helppoa löytämistä ja sisäisellä tuotteen löytämistä kaupan sisältä. Kuvitellaan että olet kuullut kaveriltasi hyvästä tietokoneesta joka on alennuksessa Anttilassa. Päätät ostaa tietokoneen ja menet lähimmäiseen Anttilaan, sillä tiedät missä se sijaitsee. Kaupassa menet suoraan topten osastolle ja yrität etsiä käsiisi alennetun tietokoneen. Koska itsenäisesti et löydä konetta, pyydät apua myyjältä. Osaston hoitaja käy hakemassa sinulle tuotteen varastosta ja teette kaupat. Pahimmassa tapauksessa voi käydä niinkin että tuotteita ei ole jäljellä enää lainkaan, niitä voi löytyä Vantaan Anttilasta. Tämmöisissä tapauksissa liikkeen henkilökunnan on hyvä tehdä isolla fontilla tiedote, jossa mainitaan että tuote on loppu. Hyvä tiedon kulku helpottaa sekä asiakkaan että myyjän työtä.

Politikointia??



Hintapolitiikka


Markkinoille tulee esimerkiksi uusi laukku yritys, jonka tuotteet ovat laadukkaita ja tämän takia hinnakkaita. Tuotteille on tehty kermakuorinta - ja imagohinnoittelu. Tämän laukkuliikkeen tuotteet on tehty korkealaatuisista raaka-aineista, joiden saanti onnistuu ainoastaan tiettynä vuoden aikana. Tuotteita voi saada myös tilaustyönä. ( Tilaustyö nostaa tuotteen hintaa ainakin 35-40 % ) . Laukkuliikkeen ideana on tulla markkinoille elokkaana ja erityisenä. Vaikean raaka-aine saatavuuden takia yritys ei välttämättä haluakaan saada tuotteilleen paljon ostajia. Aluksi tarkoitus on saada muutama tuote kaupaksi markkinoinnin kautta. Jos tuotteet menevät hyvin kaupaksi ja ostajia/tilaajia on lisää, yritys voi sisäänostaa maahan enemmän laukkuja ja suurentaa tuotantokapasiteettia. Jos taas tuotteilla olisi ollut vain muutama ostaja, yritys olisi saattanut kaatua, jos kysyntää ei olisi tullut lisää. Kalliiden tuotteiden alentaminen voisi olla hankalaa tälle yritykselle korkean raaka-aine laadun takia. Siksi tämä yritys ei välttämättä alentaisikaan hintojaan vaan yrittäisi saada ostajia esim. mainonnan avulla.

Vastaisuudessa yritys joka tulee markkinoille penetraatiohinnoittelulla eli halvoilla tuotteilla, ei välttämättä tuo yritykselle voittoa yhtään. Jos myyntitulos ei muutu pitkän ajan sisällä, yrityksen omistajat voivat vaatia hintojen nostamista joka ei välttämättä miellytä asiakkaita. Kuluttajaryhmä joka on tottunut halpaan haluaa myös todellisuudessa saada tuotteensa halvalla. Jos yritys menee nostamaan tuotteiden hintoja, asiakaskunta saattaa kadota. Tämän takia markkinoille tulo penetraatiohinnoittelun kanssa ei ole kovin suotavaa.

Anttila ja Stockmann käyttävät keskihinnoittelua eli vakiohinnoittelua. Tuotteet joita myydään sekä Anttilassa että Stockmannilla pysyttelevät vakiohinnoissa. Esimerkiksi Iitalan kivi tuikku saattaa maksaa kummassakin liikkeessä saman verran. Stockmannilla kanta-asiakaskortilla tuikun voi saada 2 € normaali hinnasta ja Anttilassa keskusvarastotyhjennyspäivillä sen voi saada 3 € normaali hinnasta. Ero ei ole suuri , mutta myyntimäärä voi olla sama.


Heijastuksia



ANTTILA OY

Anttila osakeyhtiöön kuuluu Anttila ja Kodin ykkönen. Liikkeet eroavat toisistaan jonkin verran mutta periaate on sama. Jokaisen liikkeen asiakaspalvelupäällikkö tai osaston päällikkö palkkaa eli rekrytoi työvoimaa yritykseen. Rekrytointi tapahtuu yleisimmin haastattelun kautta, jonka avulla tuleva työnantaja katsoo ja arvioi että on mahdollisuuksia pärjätä alalla. Anttila osakeyhtiölle kaikki työntekijät ovat tärkeitä. Osastoilla olevat työntekijät tekevät päivittäin asiakaspalvelutyötä. Toimistossa istuva tavaratalojohtaja ja muut päälliköt luottavat osastolla työskenteleviin työntekijöihin. Jos osastolla työskentelevälle työntekijälle tulee ongelma jossain tilanteessa, silloin on hyvä soittaa apuun osastovastaava tai kutsua paikalle semmoinen työntekijä joka on ollut talossa pidemmän aikaa ja tietää miten hommat hoidetaan.

Osastolla on tärkeää toimia oma-aloitteisesti. Johtoporras yleensä palkitsee sellaiset työntekijät jotka uskaltavat ottaa haasteet vastaan. Esim. hoitavat jonkun tilanteen itse tai opettelevat työpaikan tietokonejärjestelmän käytön itsenäisesti. Työnantajat palkitsevat usein työntekijän myös pelkän positiivisen palautteen ansiosta. Positiivinen palaute on aina plussaa työntekijälle ja kaupalle. Positiivisesta palautteesta tulee myös itselleen hyvä mieli ja asiakkaalle jota on palveltu. Hyvää palautetta on mukavaa saada, mutta pidemmän päälle se ei vaikuttaisi yrityksen muutokseen millään lailla. Negatiivinen palaute otetaan enemmän huomioon ja jälkeenpäin mietitään mitä olisi pitänyt tehdä toisin jotta palvelu olisi sujunut ongelmitta. Mielestäni olemassa ei ole huonoa palautetta eikä tule olemaan. En laske negatiivista palautetta huonoksi palautteeksi vaan enemminkin rakentavaksi palautteeksi. Huonon palautteen voi lähteä purkaamaan kohta kohdalta ja havaita mitä on tullut tehtyä väärin ja missä olisi parantamisen varaa. Huonoa palautetta ei KOSKAAN kannata ottaa itseensä. Sillä töissä ollessa esitämme työntekijän roolia emme itseään. Asiakkat saattavat joskus mennä liian pitkällekin huonon palautteen antamisessa, jolloin pahimmassa tapauksessa työntekijälle voi sadella solvauksia. Tämmöisissä tapauksissa työntekijällä on täysi oikeus sanoa asiakkaalle että hänen ei tarvitse kuunnella tommoista, sillä siihen ei ole mitään aihetta. Tämmöisiä tapauksia tapahtuu kuitenkin hyvin harvoin.

Hyvin monissa yrityksissä kuten Anttilassakin jokaisella työntekijällä on oma lokerikko johon tulee työvuorolistat, informaatiota tulevista kamppanjoista ja muutoksista. Tätä kutsutaan sisäiseksi tiedottamiseksi. Hyvin usein pidetään osastopalavereja jossa käydään oman osaston asioita läpi niin että muut osastolaiset eivät ole tietoisia tästä. Tavaratalo-infot järjestetään taas kaikille työntekijöille. Jos jostain syystä ei ollut paikalla tavaratalo-infossa, ohimenneen tiedon voi lukea info seinältä, josta löytyy myös mm. oman alan työehtosopimus.

Työpaikoilla on todella tärkeää kouluttaa omat työntekijät. Koulutuksia on järjestettävä melkeinpä vuosittain. Anttilassa yksi yleisimmistä koulutuksista on asiakaspalvekoulutus, joka järjestetään joka vuosi. Kesko konserniin kuuluva Anttila järjestää myös mestarimyyjäkoulutuksia, joita suositellaan jokaiselle työntekijälle. Hyvin koulutuksessa pärjänneet yleensä palkitaan mahtavin palkinnoin.

Työpaikka pyrkii myös kannustamaan työntekijöitään työhön. Erilaiset myyntikilpailut nostavat työiloa ja antavat siihen puhtia. Hyvän myynnin ansiosta voi jopa korottaa palkkaansa provisiolla tai saada esim. ilmaisen risteilymatkan. Työnantaja voi myös palkita työntekijää sanoin hyvästä työstä. Kannustus ja hyvä palaute tsempaavat aina jatkamaan!!!

tiistai 12. joulukuuta 2006

Segmentointistrategia


Otan esimerkiksi taas farkut.


Farkkujen myynti on lisääntynyt viime aikoina huikeasti. Mainoksissa käytetään enemmän värejä ja suuria kuvia, jotka vetävät asiakkaat ostamaan tuotteen itselleen. Mainosten avulla kuluttajaryhmille halutaan osoittaa että farkut eivät olekaan enää vain tuote. Tuotteen avulla saat kokea täysin uuden elämyksen. Kadulla kävellessäsi uusissa farkuissa voit saada paljon kiinnostavia katseita muilta ohikulkijoilta. Ohi kulkevat ihmismassat saattavat ajatella ja miettiä: Mistäköhän tuo tyttö on ostanut itselleen noin makeat fakut, mäki haluun samanlaiset!!! Ostajien halu lisää tuotteen kysyntää. Mitä paremmin tuotteen mainostaminen onnistuu, sitä paremmin se myy.

Ostokäyttäytyminen on tyypillistä jokaiselle meille. Kun haluamme ostaa farkut joihin meillä ei ole varaa yleisin tapa on säästää tuotetta varten ja ostaa se sitten kun on saanut säästettyä tuotteen summan verran. Ostokäyttäytymiseen vaikuttaa erikoisesti ostohalu. On hyvin yleistä että äsken näkemän tuotteen ostaa. Jos tuotteella on taas hintaa vähän enemmän ja siihen ei heti ole varaa, tuote käydään varaamassa ja ostetaan se sitten kun siihen on varaa.

Viime aikoina DNA-kauppojen puhelinmyynnit ovat yleistyneet. Enää ei tarvitsekaan maksaa ihailemastaan kännykästä monia satoja euroja.tohetkellä tehdään sopimus joka velvoittaa ostajaa maksamaan seuraavan kahden vuoden ajan puhelimesta tietyn summan kuussa.

Todellisuudessa ostokäyttäytymiseen ei vaikuta pelkästään oma itsensä vaan kokoinainen kokoelma muita osallistujia. Kaverit, mainokset ja myyjän sana voi olla juuri se minkätakia tuote ostetaan. Jotkut asiakkaat ajattelevat että ostanpas tuon tuotteen ja muut ovat kateellisia minulle. Jotkut taas voivat haluta ostaa jonkun tuotteen mutta eivät välttämättä uskalla käyttää sitä koska se on niin erikoinen. Tällaiset ostajat tarvitsevat usein kaverin joka kohottaa itsetuntoa.

Jotkut asiakkaat voivat olla myös valmiita maksamaan tuotteesta enemmän yhdessä paikassa vaikka saisivat sen toisessa paikassa halvemmalla. Tähän vaikuttaa kuluttajan käytettävissä oleva aika. olet esim. ostamassa ruokakaupassa riisiä, joka maksaa normaalin hinnan verran 2,50 €, samaan aikaan kaverisi soittaa ja kertoo että toisella puolella kaupunkia riisipaketti maksaa yhden euron. Mitä aiot tehdä?? Kuluttajan rajoitettu aika pakottaa ylensää maksamaan tuotteesta enemmän. Jos taas kuluttajalla olisi ollut enemmän aikaa käytettävissä, hän olisi ehkä mahdollisesti lähtenytkin toiselle puolelle kaupunkia riisipaketin perään!!

maanantai 11. joulukuuta 2006

Ympäristö ymmällään


Yritys Hennes&Mauritz

Mikroympäristö

Kysyntä
H&M vaatteilla on koko ajan suuri kysyntä, joka on lisääntynyt viime vuosien aikana. Asiakkainan käy kaikenikäiset mies - ja naispuoliset henkilöt. Suurin asiakasryhmä on kuitenkin nuoret, jotka ovat H&M:n silmäterä. Kysyntä on kasvanut niin suureksi että jopa ala-asteikäiset ovat alkaneet seurata uusia trendejä. Aikuisiässä olevat asiakkaat ostavat enimmäkseen pooloja, neuleita, toppeja, farkukkuja ja tilpehööriä, jota H&M:lla riittää loputtomiin. Kysytyimpiin tuotteisiin kuuluu myös laukut, joiden hinta ja laatu on kasvanut ja parantunut. Tuotteiden kysynnän salaisuus piilee H&M:n edullisissa tuotteissa. Tuotteet yleensä ovat keskivertolaatua. Suurin osa vaatteista valmistetaan Aasian ja Lähi-Idän vaatetehtaissa. Suuren kysyntään vaikuttaa myös markkinointi sekä yhteistyössä olleet kuuluisat vaatesuunnittelijat. Asiakkaille on tärkeää saada jotain semmoista mitä ei normaalisti voi saada tai johon ei välttämättä ole varaa. Siksi H&M on ollut jo monia vuosia yhteistyössä huippu vaatesuunnittelijoiden kanssa mm Stella McCartneyn ja Carl Lagerfeldin. Tunnetusti uniikki tuote tuo mielihyvää asiakkaalle.
Elämäntyyli vaikuttaa yhtä lailla kysyntään kuin tuotteen käyttökin. Jos kyseessä on esimerkiksi 14-vuotias teini joka ihailee Punk-tyyliä. H&M voi olla hänelle kuin taivas maan päällä, koska Punk-tyylisiä vaatteita löytyy vaikka muille jakaa. Sitten kun tämä samainen nuori kasvaa 6 vuotta vanhemmaksi, hän ei enää välttämättä viihdykään Punk-tyylisissä vaatteissa vaan korostaa naisellista glamouria. Tähänkin tyyliin H&M:lta löytyy vaatteita. H&M on ajatellut ja yrittänyt täyttää jokaisen asiakkaan toiveen, tyyliin: jokaiselle jotakin.

Markkinat

Markkinat ovat H&M yksi tärkeimpiä tekijöitä sen bisneksessä. Markkinoiden kautta syntyy kilpailua liikkeiden välillä. Kilpailun avulla ja sen kautta yritys voi joko parantaa myyntitilastoja tai mennä konkurssiin kokonaan. H&M käyttää hyvin paljon nuoria, vasta valmistuneita vaatesuunnittelijoita, joilla ideoita riittää. Nuorten vaatesuunnittelijoiden ansiosta H&M vaikuttaa moniin kulutusryhmiin. Nuorten ideat ovat uusia ja virkeitä, niin ovat trenditkin. Siksi on tosi tärkeää että elää jatkuvassa kilpailussa vaikka se tekeekin yritykselle kovaa.
Ensi vuodeksi H&M on suunnitellut tekevän jälleen kerran yhteistyötä uuden suunnittelijan kanssa. Kyseessä ei ole kuitenkaan perinteinen vaatesuunnittelija vaan popin kuningatar Madonna. Laulaja solmi sopimuksen H&M:n kanssa aiemmin tänä vuonna. Madonnan vaatekokoelma saattaa kiristää kilpailua muiden vaateliikkeiden välillä, sillä muut hyvin myyvät vaateliikkeet esim Mango tai Zara käyttävät ainoastaan omia suunnittelijoita. Heidän tyylisuuntakin eroaa H&M:n suunnasta.
Trendituntemus on markkinoilla todella tärkeää. On tiedettävä mikä vuosikymmen seuraavaksi esiintyy vaatteissa, vaikuttaako siihen esim elokuvat ja musiikki. Tuleeko seuraavaksi muotivillitys joka kestää vain hetken vai tuleeko seuraava trendi kestämään vuosia.

Makroympäristö

Julkisen vallan toimet:

H&M:lla ei taida olla kauheasti asetuksia joiden mukaan pitää toimia. Viime aikoina on kuitenkin ollut puhetta mediassa vaatteiden valmistuksesta lapsityövoiman avulla. H&M on kuitenkin kiistänyt huhut. Kotisivuilla pääse lukemaan artikkeleita H&M:n vaatetehtaista jotka sijaitsevat aika pitkälti Aasiassa halvan työvoiman vuoksi. Lapsityövoimasta ei kuitenkaa ole mitään puhetta eikä siihen viitata millään tavoin. Muita kieltoja tai asetuksia ei mielestäni yrityksellä ole, muutakuin vaatteet eivät saa viitata millään tavoin rasistisuuteen. Esim. t-paidoissa tai muissa vaatteissa ei saa lukea mitään lakia rikkovaa. Rasistisia lausahduksia ei siis sallita. H&M:lla on kuitenkin tavaramerkkilaki ja tuoteturvallisuuslaki. Näiden lakien avulla muut suuret vaateyrityksen eivät voi esim. kopioida H&M:n tuotteita. Kuluttajasuojalaki pätee Suomen jokaisessa kaupassa jokaisella ostohetkellä. Kuluttajasuojalaki suojaa kuluttajaa ja hänen ostoksia. H&M:n vaatteet hajoilevat yleensä muutaman pesun tai käyttökerran jälkeen, joka ei ole olennaista vaatteelle, sillä vaatteen ikä on yleensä kaksi vuotta. Näissä tapauksissa on hyvä noudattaa kuluttajalakia. Jos ensimmäisen pesun jälkeen poolosta lähtee purkautumaan langat ja kauppa ei suostu vaihtamaan vaatetta tai antamaan minkäännäköistä korvausta, asiakkaan on kannattavaa ottaa yhteys kuluttajasuojavirastoon.

Taloudellinen ympäristö:

H&M:n taloudellinen puoli näytti olevan vaarassa muutama vuosi sitten kun markkinoille ilmestyi muita nuorille tarkoitettuja vaateliikkeitä. Kilpailijoiksi tuli mm Zara, Mango, JC, Vero Moda ja Jack&Jones. Uusien kilpailijoiden myötä H&M päätti lisätä työvoimaa ja hankkia paljon uusia vasta valmistuneita vaatesuunnittelijoita. Käyttöön otettiin myös yhteistyö huippusuunnittelijoiden kanssa. Uudet työntekijät ja huippusuunnittelijat vaikuttivat suuresti H&M:n taloudelliseen muutokseen, sillä voittoa tuli yritykselle hetkessä lisää ja liikkeet ovat levittyneet ympäri maapalloa.

Teknologinen ympäristö:

H&M:lle teknologian kehityksestä on pelkkää hyötyä. Yrityksen kotisivuilla voi katsella vaateliikkeen mainoksia, jopa muutaman vuoden takaa. Kotisivuilta näkee myös mm. mitä uutta on tulossa, miten yritys on perustettu sekä myynnit ja tilastot viime vuoden ajalta. Yksi hyödyllisimmistä keinoista H&M:lle on ollut OnlineShop. Enää ei välttämättä tarvitsekaan mennä kauppoihin sovittelemaan vaatteita vaan ostokset voi hoitaa kotoa käsin. Jotta ostaminen kävisi mahdollisimman helposti, nettisivuilla on ohjeet mitoitusta varten. Helpompaa ostotapaa ei voikaan olla. Ostokset voi myös maksaa joko heti netissä Solo pankin kautta, noutaessaan tuotteet postista tai lainalla. Vaihtoehtoja on jokaiselle. Ei tarvitse kuin valita itselleen sopiva vaihtoehto. Tuotteita voi ostaa myös yrityksen katalogin kautta. Katalogin voi tilata kotiin joka ei maksa mitään. OnlineShop ja H&M Rowells (katalogi) eivät eroa toisistaan mitenkään. Vaatteet voi myös tilata puhelimitse, mutta siihen tarvitaan katalogi avuksi josta myyjän on saatava tuotteiden koodi. H&M on kehitelly jokaiselle jotakin. Missä vain ja koska vain.



perjantai 8. joulukuuta 2006

maanantai 4. joulukuuta 2006

Suhteellista


Otan esimerkiksi Jeans and Clothes (J&S) vaateyrityksen.

J&C:n liikkeissä yhtenä olennaisena tuotteena on farkut. Niiden osa näkyy myös mainonnassa. Koska vaateyritys on suunniteltu nuorelle kuluttajaryhmälle, on myös mainonnan upottava kuluttajaryhmään. Ostohetkellä asiakkaahan on luotava ostosuhde. Jos ostohetki päättyy hyvin, on varma juttu että asiakas palaa liikkeeseen toisenkin kerran. Jos taas ostohetkellä tuotteesta syntyy erimielisyyksiä, vaarana voi olla asiakkaan menetys. Asiakkaan menetys voi koitua hyvinkin kohtalokkaaksi yritykselle. Sillä asiakkaat puhuvat ystävilleen jotka puhuvat heidän ystävilleen jne...
Viisas myyjä voi kääntää huononkin ostohetken päinvastaiseksi. Asiakassuhteet vaativat tuotteiden tuntemuksen, jotta syntyisi ostohetki. Viisaiden markkinoijien avulla asiakkaista pidetään hyvää huolta. Jos ostohetki menee pieleen, myyjä voi antaa asiakkaalle hyvitykseksi kahvilipun jolla saa jo osittain asiakkaan luottamuksen takaisin. Myöskin positiivinen asenne ja psykologiset taidot voivat tuoda menetetyn asiakkaan takaisin asiakaslistoille.
J&C liikkeissä annetaan hyvin usein Trendi tai Cosmo lehti lahjaksi jonkin tuotteen ostajalle. Muutama vuosi takaperin annettiin myös sen hetken artistien levyt lahjaksi asiakkaille kun tuotteita oli ostettu yli 20 eurolla.
Lahjaideatkin on yleensä suunnattu nuorille (J&C:ssä), sillä markkinoijat tietävät että lahjat vaikuttavat nuoreen kuluttajaryhmään hyvin paljon.

Näin minuun osutaan

Jatkan teemaa farkkuaiheella.

Mainonnan avulla saa tehtyä ihmeitä. Jokainen meistä on varmasti joskus nähnyt ainakin yhden farkkumainoksen, oli se sitten muotilehdessä, sanomalehdessä tai katumainoksena. Ennen vanhaan mainostettiin pelkästään farkut, nykypäivänä niistä kehitellään kokonainen tarina, joka vaikuttaa nuoreen kuluttajaryhmään kuin ihme. Mainoksissa käytetään kauniita laihoja naismalleja ja komeita lihaksikkaita miesmalleja. Kukapa meistä ei haluaisi olla kaunis tai komea? Tämmöisellä mainonnalla viestitetään kuluttajaryhmille, että heistäkin tulee kauniita ja komeita heti kun he ovat ostaneet mainoksessa olevat farkut.
Minuun farkkumainokset eivät kuitenkaan osu. En suostu olemaan mainonnan uhri. Luen paljon muotilehtiä, jotka sisältävät tuhansittain vaatemainoksia. En kuitenkaan etsi vaatteita lehdistä vaan kaupoista. Minusta on järkevämpää etsiä kaupoista itselleen sopivat vaatteet kuin lehdistä. Niiden sovituskin onnistuu heti. Eikä tarvitse huolehtia palautuksista.